Liikkeen epätarkkuus on parametri, jota TV-valmistajat eivät määrittele, koska sen mittaaminen on käytännössä mahdotonta. Sen esiintymiseen vaikuttavat kaksi keskeistä tekijää. Ensimmäinen on näytön laatu: laadukkaammat näytöt, joissa on parempi virkistystaajuus, tuottavat yleensä vähemmän epätarkkuutta. Toinen tekijä on ihmisen näön inertia, joka vaihtelee yksilöllisesti eikä sitä voida mitata määrällisesti.
Mikä aiheuttaa epätarkan kuvan?
Sumeus syntyy, kun kohde liikkuu näytöllä. Tärkein syy ei niinkään ole pikselien reaktioaika päälle ja pois päältä, vaan jäljelle jäävien kuvien säilyminen. Kun kohde liikkuu, sen edellinen kuva viivästyy hetkeksi ja uusi kuva ilmestyy muualle näytölle. Nykyaikaiset OLED-näytöt ovat vähentäneet tätä ongelmaa huomattavasti, joten niiden vasteaika on minimaalinen.
Toinen tekijä on ihmisen näkökyky. Jopa sen jälkeen, kun kuva katoaa näytöltä, se jää hetkeksi verkkokalvolle, mikä aiheuttaa pientä mutta havaittavaa epätarkkuutta. Vaikka tämä ei ole kriittistä, se voi olla epämiellyttävää joillekin katsojille.
Laitteiston rajoituksista johtuvaa todellista liikesumennusta on yritetty mitata. Tämä tehdään seuraamalla liikkuvaa kohdetta television tai monitorin ruudulla käyttämällä kuvan kanssa synkronoitua kameraa, joka liikkuu kuvan kanssa synkronoidusti ja tallentaa kuvan näytön virkistystaajuudella. Näytön virkistystaajuuden ja kameran suljinnopeuden tarkka synkronointi vaatii kuitenkin ammattilaitteita, joten tarkat mittaukset ovat useimmille käyttäjille vaikeita.
Miten vähentää kuvan epätarkkuutta televisioruudulla?
Kuvan epätarkkuuden minimoimiseksi televisiossa on useita menetelmiä, vaikka niiden tehokkuus riippuu television teknisistä ominaisuuksista. Yleisesti ottaen laadukkaammat televisiot, joissa on korkeampi virkistystaajuus, käsittelevät liikesumennusta paremmin. Yleisimpiä tekniikoita ovat mm:
Taustavalon skannaus (LED-televisiot) – Tämä menetelmä vähentää epätarkkuutta sammuttamalla taustavalon kuvien välillä.
Mustan kehyksen lisääminen (kaikki TV-tyypit) – Tässä menetelmässä lisätään mustia kehyksiä varsinaisten kuvien väliin. LED-televisioissa tämä saavutetaan sammuttamalla taustavalo hetkeksi, kun taas OLED-televisioissa näytetään todellisia mustia kehyksiä.
Nämä tekniikat toimivat vaikuttamalla ihmisen havaintokykyyn. Poistamalla jäännöskuvat nopeammin ne auttavat silmää sopeutumaan nopeammin liikkeen muutoksiin, jolloin epätarkkuus ei ole niin huomattavaa.
Toinen lähestymistapa on kuvien interpolointi, jossa televisio luo lisäkuvia liikkeen tasoittamiseksi. Tämä voi kuitenkin johtaa ”saippuaoopperaefektiin”, jota jotkut katsojat pitävät luonnottomana. Tämä menetelmä on käyttökelpoinen vain silloin, kun lähdesisällössä on vähemmän ruutuja kuin television virkistystaajuus sallii.
Jos esimerkiksi video pyörii 60 kuvan sekuntinopeudella, mutta televisio tukee 120 kuvan sekuntinopeutta, varsinaisten kuvien väliin voidaan lisätä mustia kehyksiä. Näin saadaan 60 todellista kuvaa ja 60 mustaa kuvaa sekunnissa, mikä vähentää tehokkaasti havaittavaa liikesumennusta.
